Taistelu maailmankaikkeuden herruudesta – 1. osa
Tämä kirja on TMH-kirjasarjan 1. osa, ja se käsittelee Raamatun ensimmäistä jaetta (1. Moos 1:1). Sarjan nimen kolme kirjainta tulevat sanoista Taistelu Maailmankaikkeuden Herruudesta. Tämä kirja kertoo, miten kaikki aikojen alussa maailmankaikkeudessa alkoi. Tapahtuneista asioista on monenlaisia ihmismielipiteitä. Raamattu onkin ainoa kirja maailmassa, joka kertoo alusta loppuun asti hyvin loogisesti, mistä tässä elämässä on kyse.
Ympärillämme oleva sopusointuinen, pysyviin luonnonlakeihin pohjautuva monimutkainen maailma ei ole voinut synnyttää itse itseänsä. Kaikella tässä maailmankaikkeudessa on Luojansa, ja kaikella täytyy olla jokin tarkoitus.
Meille riittää, kun tiedämme, mistä kaikki on tullut, hyvän ja pahan alkuperän, ja mitä meidän tulee tehdä. Jokainen ymmärtää, että ympärillämme taistellaan. Tämä kirja selittää, ketkä taistelevat maailmankaikkeuden herruudesta ja miksi. Vaikka taistelun lopputulos on selvä, taistelu jatkuu ja sen keskipisteessä on ihminen.
TMH-kirjasarja on jännittävä kertomus siitä, miten maailman vanhin ja luotettavin kirja, Raamattu näkee asiat. Se avaa hyvin loogisesti sinulle näkymättömän maailman taistelutilanteen, jonka melskeissä sinä olet tärkeä osa: sinut kumpikin taisteleva osapuoli haluaa voittaa puolelleen. Tuskin voit keskeyttää kirjan lukemista – niin todellisuuteen pohjautuvasti näkymätön maailma sinulle avautuu.
Tuotetiedot:
- Nimi: Alussa loi Jumala taivaan ja maan
- Kirjailija: Esko Valtanen
- Julkaistu: 8.7.2020
- Sivumäärä: 137
- Koko: 140 x 200 x 10 mm
- ISBN: 978-952-9867-46-2
Sisällysluettelo
- Jumalan olemus
- Maailman luominen
- Enkelien luominen ja tehtävät
- Enkelien hierarkia
- Ajatuksia Luciferista
- Luciferin ominaisuudet
- Luciferin kivien tausta
- Luciferin kivien tulkinta
- Luciferin kapina kehittyy
- Oikeudenkäynti
- Entä sitten?